Minun tarinani Herra Hoon kanssa alkaa ajasta, jota nykynuoriso voisi pitää esihistoriana – teknologian suuri läpimurto oli vasta aluillaan. Mennään takaisin vuoteen 1999. Esikoiseni syntymän jälkeen, noin 8-9 kuukautta myöhemmin, sain ensimmäisen migreenikohtaukseni. Se alkoi dramaattisesti: yhtenä aamuna menetin näköni molemmista silmistäni. Kun näkö palautui, iski valtava päänsärky – se migreeni olisi tullut jäädäkseen. Tuohon aikaan mikään lääke ei tuntunut auttavan. Auralliset migreenikohtaukset alkoivat yleistyä, ja ne tulivat aaltoillen – välillä helpottivat, mutta palasivat aina uudelleen. Seuraavat kaksi raskautta olivat kuitenkin ihmeellisiä: niiden aikana päänsäryt pysyivät poissa. Keskimmäisen ja kuopuksen välillä ei ollut lainkaan migreenejä. Mutta kuopuksen syntymän jälkeen kivut palasivat entistä pahempina. Ensimmäistä kertaa minulle määrättiin estolääkkeitä, mutta nekään eivät tuntuneet tehoavan. Jossain 2000 luvun puolella olin saanut diagnoosin sarjoittaisesta päänsärystä. Sain tietää diagnoosista kunnolla vasta vuosia myöhemmin, vuonna 2024, kun tilasin potilasasiakirjani toiselta paikkakunnalta neurologia varten. Sitä ennen oltiin vain ihmetelty, miksi mikään ei auta. Joitakin kipujaksoja saatiin katkaistua Färkkilän-tipalla, mutta helpotus oli aina vain hetkellistä. Vuoden 2011 paikkeilla tilanne alkoi vihdoin helpottamaan, ja viimeinen migreenikohtaukseni oli vuonna 2013. Sen jälkeen elämä oli rauhallista, ilman migreenejä tai Hortonin neuralgiaan (sarjoittainen päänsärky) viittaavia oireita – tai niin ainakin luulin. Kunnes maaliskuussa 2024 kaikki muuttui. Kohtaukset palasivat yhtäkkiä, ja vieläkin rajumpina. Siitä lähtien olen opetellut elämään Herra Hoon kanssa. Herra Hoo on lempinimeni tälle kivulle – pään sisällä asuvalle pirulaiselle, joka repii silmiä ja leukaperiä armottomasti. Ei ole ihme, että sitä kutsutaan myös itsemurhapäänsäryksi. 

Kokemukseni äkillisistä ja voimakkaista hammaskivuista

Syksyllä 2023 aloin ihmetellä outoja ja erittäin voimakkaita hammaskipukohtauksia, jotka kestivät aina noin 30 minuuttia. Aluksi luulin niitä hammaskivuksi, mutta ne tuntuivat enemmän leukaperissä ja silmän takana. Kipu oli niin intensiivistä, että tuntui siltä, kuin puoli päätä olisi tehnyt mieli repiä irti, jotta kipu helpottaisi. Tällaiset tuntemukset olivat todella hämmentäviä ja pelottavia, ja päätin hakea apua selvittääkseni, mistä on kyse. On tärkeää kuunnella omaa kehoa ja reagoida ajoissa, sillä joskus kivun syy voi olla jotain muuta kuin miltä se aluksi vaikuttaa.

Kun et osaa aavistaakkaan mitä on tulossa

Kuitenkaan hampaissani ei sillä hetkellä ollut mitään vikaa. Jo aiemmin syksyllä, noin puolitoista kuukautta aiemmin, olin kokenut kipua silmien takana, enkä nähnyt kunnolla. Tilanne huolestutti, joten hakeuduin tutkimuksiin. Käväisin neurologian osastolla, jossa tehtiin tarvittavat päänkuvaukset varmistaakseen, ettei taustalla ollut mitään vakavaa. Näiden tutkimusten perusteella varmistui, että näkeminen on heikentynyt ja siihen liittyy poikkeamia, mutta muita päänsisäisiä prosesseja ei havaittu. Herra Hoo siis oli aktivoitumassa. Aluksi tunsin lievää, taustalta kumpuavaa särkyä silmien takana. Sitten alkoivat 30 minuutin kohtaukset – ja PUF – kunnes kaikki muuttui. Ensimmäinen jakso: 25 päivää migreeniä ja Hortonin neuralgiaa, yöllä jopa kahdeksan 30 minuutin kohtausta. Seurasi kuusi kuukautta lisää... mutta siitä myöhemmin. Aloitetaan pienesti tarinan alusta.